Viime päivinä olemme suunnitelleet kodinhoitohuonetta. Suunnittelu on mukavaa, mutta huoneen muoto tuo omat haasteensa. Kuten yleensäkin kodinhoitohuoneemme on pitkulainen ja kapea. Myös ovi keittiöstä kodinhoitohuoneeseen tuo haastetta, koska se ei mahdu mihinkään suuntaan aukeamaan kunnolla. Mietimme vaikka mitä liukuovia ja haitariovia, mutta taidammekin laittaa ovensuulle vain portin. Ja senkin koirien takia.
Toiselle seinustalle syvennykseen tulee pesukone ja sen viereen kaappi ja niiden päälle taso. Toiselle seinustalle ikkunan alle tulee matalat "penkit" joissa on vetolaatikot ja penkin päällinen on samaa tasoa, jota tulee toiselle seinustalle. Ikkunaseinälle tulee myös kaksi yläkaappia. Tilaa pitää jäädä myös koirien pedille sekä pyykkikoreille. Aluksi mietin korkeaa kaappia johon tulisi vedettävät pyykkikorit, mutta päädyimme siihen, että pidämme tilan kevyenä eikä korkeita kaappeja tule. Eiköhän sitä pärjätä irrallisilla pyykkikoreillakin. Tässäpä hieno piirros suunnitelmasta sekä materiaalipohdintoja rautakaupassa. Haluaisin kaappienovet kiiltävänä valkoisena, mutta tasot tummina. Saas nähdä taas mihin päädytään :)
Tämän kuvan tapaan siis nuo penkit.
Pesuhuoneen- ja saunanovet on nyt paikoillaan.
Sauna on lauteita vaille valmis. Samoin kylppäri on suihkua, allaskaappia ja vessanpyttyä vaille valmis. Kuvassa katto on vielä kesken. Se käsitellään vielä vaaleaksi. Saunanlauteista ei tule perinteiset vaan luultavasti sinne tulee yksi koko huoneen kokoinen taso johon kiuas on "upotettu" ja istuimiksi jotain aurinkotuolin tyyppistä ratkaisua.
Ovia ja karmeja on asennettu myös muualle taloon. Kattolistat ovat paikoillaan ja tänään alkoi jalkalistojen asennus.
Jalkalistat ovat 5,8 cm leveät ja kuvanmukaisesti niissä on tuollainen kuviointi.
Muutto on vajaan 3 viikon päästä ja vielä on jalkalistojen asennusta, hyllyjen laittoa vaatehuoneisiin, takan taustan käsittelyä sekä takan edustan laatoitus, ovien ja karmien laittoa sekä tietysti pikkuvessa kokonaan ja kodinhoitohuoneen kalustaminen. Varmasti paljon muutakin pikkuhommaa, joita nyt ei tule edes ajatelleeksi. Mutta melkein valmista on. Jee. Ja tietysti siivousurakka ennen muuttoa on melkoinen. Tiedossa ainakin ikkunoiden pesua. Mutta kohta päästään uuteen kotiin <3
Lomaviikon aikana keittiö oli asennettu lähes kokonaan valmiiksi. Hana, induktioliesi, valolistat ja osittain liesituuletin on asentamatta. Samoin tietysti pistorasiat. Kuvissa laitteiden päällä on vielä suojamuovit.
Ja muistutuksena vielä kuvia vanhasta keittiöstä.
Terassin ovikin on saatu paikoilleen.
Tänään iltapäivällä keittiötoimitus tuli ja heti huomen aamusta alkaa asennus. Miehelle tuli pieni hoppu asentaa viimeisetkin laminaatit paikoilleen, sillä keittiön piti alunperin tulla vasta huomenna.
Laminaattien asennus keskeytyi hetkeksi, kun terassinoven vaihto tuli ajankohtaiseksi. Mies purki terassia oven edestä, sillä terassi on väärin rakennettu ja se on liian korkealla talon lattioihin nähden. Se tullaan vielä purkamaan kokonaan pois ja tilalle rakennetaan uusi. Timpurimme arvioi vielä huomenna mitä oviaukolle tehdään. Oven alapuoli oli nimittäin osin märkä johtuen virheellisestä terassirakenteesta.
Pesutiloissa ja kodinhoitohuoneessa on nyt laatat lattioissa.
Kuvissa ei taaskaan värit pääse oikeuksiinsa. Laatta on hieman harmahtava vaaleanruskea. Sävyltään mokka. Saumauslaastit on vielä laittamatta.
Tuulikaappiin ja pikkuvessaan tulee muovimatto. Myös laatta olisi mahdollinen, mutta vaatisi valuhommia. Kävin katselemassa mattoja ja yhteen tykästyin kovasti.
Tämä näyttää luonnossa erehdyttävästi oikealta kiveltä ja nuo saumatkin tuntuvat käden alla. Todella aidon oloinen.
Lauantaina lähdemme pojan kanssa Rukalle, joten valmiin keittiön näkeminen jää viikon päähän. Miten maltankaan odottaa!
Makuuhuoneisiin on nyt asennettu laminaatit. Laminaatti valinta meni täysin nappiin. Molemmat ollaan todella tyytyväisiä. Myös pikkumies sanoi valmiin lattian nähtyään "on hyvä".
Nämä kuvat on otettu illalla jolloin valoa ei ollut riittävästi. Kaikki kengistä tullut pöly näkyy. Muualla asunnossa ei ole vielä "siivottu". Hiontapölyä on vielä melkoisesti ja se kulkeutuu joka paikkaan. Tässäpä näkyy samalla tuo vierashuoneen vaaleanharmaa maalisävy kaoliini.
Tässä alimmassa kuvassa näkyy laminaatin todellinen väri. Tuollainen vaaleanruskea, jossa on hieman harmaata sävyä.
Ja nämä kuvat on otettu asennusvaiheessa meidän makuuhuoneesta.
Lepohetki. Tässä fiilistellään tulevaa omaa huonetta ja syödään pähkinöitä.
Ihanaa, kun remontti alkaa olla siinä vaiheessa, että voi miettiä sisustusjuttuja. Kävin tilaamassa uuden sohvan. Vanha sohvamme on liian iso uuteen kotiin, joten nyt tulee tavallinen kolmen istuttava sohva ilman mitään divaaniosaa. Ostin myös suloisen pallerorahin. Sohvakankaan mietintä meinasi aluksi olla haastavaa. Luulin haluavani vaaleanharmaan sohvan, sitten luulin haluavani valkoisen sohvan (kunnes tulin järkiini). Niinpä meille tulee lähes samanlainen sohvakangas mikä on vanhassakin sohvassa. Kerran hyväksi todettu niin mitäs sitä vaihtamaan. Tosin vanha sohva on Maskusta ja uusi Askosta, mutta tuskin noissa kankaissa suuria eroja on.



Ylimpänä näkyy kangas, joka sohvaan tulee. Toisena kuva sohvamallista (valkoisena). Sovittelin kaupassa siihen toisen sohvan selkätyynyä, kun halusin nähdä miltä se harmaana näyttäisi. Ja kuvissa ihana pallerorahi, joka pääsikin jo kotiin. Tämä ruskea keinutuoli tulee koristamaan meidän tulevaa olohuonetta. Täällä nykyisessä kodissa se on ollut kaiken aikaa jemmattuna alakertaan, kun se ei ole mahtunut mihinkään. Saatan ehkä haluta vielä toisen tuollaisen söpön rahin. Niitä on vaikka minkä värisiä.
Vielä kuvat uudesta ulko-ovesta. Tämä siis kodinhoitohuoneessa. Pääsisäänkäynnille tulee samanlainen ovi. Terassinovea en ole vielä edes nähnyt, mutta se kuulemma tulee isolla yhtenäisellä lasilla.
Tässä kuvia maalatuista pinnoista. Jäljestä tuli siisti. Kiitos hyvien pohjatöiden ja taitavan maalaajan.
Tässä ns. päämakuuhuoneen maali. Sävynä Tikkurilan laasti. Se on siis harmaa.
Näissä kaikissa kuvissa siis Tikkurilan mulperi sävy, joka on beigen harmaa. Aika lämmin sävy, joka päivänvalossa näyttää vaaleanharmaalta, mutta tietyssä valossa lämpimän beigeltä. Takan tausta pitäisi vielä maalata tai käsitellä jotenkin. Emme ole aivan varmoja mitä siihen keksii. Vierashuoneen seinissä on vaaleanharmaa Tikkurilan kaoliini sävy.
Pari kuvaa myös kylpyhuoneesta. Viimeisimmän jälkeen seiniin on laitettu saumalaastit.
Pikkuhiljaa alkaa olla kevät mielessä ja sitä myötä pihatyöt. En halua edes ajatella millainen viidakko sulavan lumen alta taas paljastuu. Kun sisätilat saadaan valmiiksi, riittää pihalla kevään ja kesän mittaan hommia.
Pieni multakasa syksyisistä maantasoitustöistä.
Autotallinovi pitäisi asentaa paikoilleen. Ja ovista puheenollen, uudet ulko-ovet on ostettu.
Kevättä odotellessa, mutta jos nyt ensin kuitenkin asennetaan laminaatit ja naputellaan listat.