lauantai 22. lokakuuta 2016

Pientä edistymistä taas

Heippa,

Nyt ne kamalat kaarevat oviaukot keittiön ja eteisen suulla on purettu pois sekä vähän seinääkin keittiön ja olohuoneen väliltä. Myös tapettien poistossa ollaan edistytty. Kaikkialta muualta paitsi vierashuoneesta on irroitettu päälimmäiset kerrokset tapettia. Hitain osuus on vielä kuitenkin edessä, kun aloitetaan tapetinpohjien raaputtaminen.  Keittiön seinät joudumme luultavasti levyttämään uudelleen, koska ne ovat niin epätasaiset, että kittaamalla tasoitus olisi jopa mahdotonta. Tapetti on näköjään tähän asti peittänyt hyvin epätasaisuudet. Varsinkin, kun sitä on ollut useampi kerros, mutta maalipinta ei anna niin paljon anteeksi. 




Tässä on tämän hetkinen kylpyhuone ja sauna. Purkuhommat niiden osalta alkaa ensi viikolla. Silloin saamme myös pihalle ison jätelavan. 





Me lähdemme poitsun kanssa ensi viikoksi reissuun Rukalle, mutta mies jää remppahommiin. Jännityksellä odotan mitä kaikkea muutosta viikossa ehtiikään tapahtua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti