lauantai 14. tammikuuta 2017

Maalia kattoon

Kaikki seinät on nyt pohjamaalattu ja kattojen maalaus on aloitettu. 




Tuohon takan viereen tehty kotelointi on vielä kittaamatta ja myöskin siis maalaamatta. Siinä kulkee putki, josta kukaan ei oikein tiedä mikä se on. Epäilimme sen liittyvän jotenkin radonputkituksiin, mutta varmuutta ei ole. Keittiön lattialla oleva kasa on asennusta odottavia laminaatteja.






Tässä on pojan huoneen katto maalattavana. Kuvassa on vedetty vasta yksi kerros pohjamaalia. Kattopohjamaalia vedetään siis kaksi kerrosta ja lopuksi vielä kerros tavallista kattomaalia. Tuo pohjamaali on todella peittävää ja jättää siistin jäljen. Toivomme, että yhteensä kolme kerrosta maalia takaa riittävän peittävyyden. Paneelien välit on vedetty siveltimellä ja muu ala telalla. 

Tummien ikkunanpielien maalaus pitäisi myös aloittaa, kun löytäisi jostain aikaa siihen hommaan. Se taitaa nimittäin jäädä minun hommakseni :)

Keittiötoimituksen kanssa tuli myös pienoinen vastoinkäyminen ja olemme nyt hieman pettyneitä. Puustellin edustaja kävi siis tekemässä tarkistusmitan ja huomasi aiemmin tehneensä mittavirheen. Kylmälaitteet eivät mahdukaan niille suunniteltuun väliin. Ne olisivat kooltaan 120 cm plus kotelointi. Väli johon niiden piti tulla on vain 119 cm. Emme ymmärrä miten on voinut mitata niin väärin. No, meille tarjottiin tilalle lähes 4000 euron hintaista Festivon kylmälaitetta, joka on 100 cm leveä yhdistelmä. Jääkaappi siis 60 cm ja pakastin 40 cm. Emme tietenkään suostu maksamaan enää yhtää enempää, kuin mitä sopimuksella lukee. Viikon päästä maanantaina menemme juttelemaan ja miettimään asiaan ratkaisua. Siihen löytyy varmasti edullisempikin vaihtoehto niin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Nyt vain mietityttää miltä kokonaisuus tulee näyttämään, kun johonkin kohtaan jää väkisin rako.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti