lauantai 4. helmikuuta 2017

Maalaamista ja pieni ylläri

Tuntuu, että aiemmin hommat eivät edenneet mihinkään. Koko ajan vaan purettiin ja hiottiin ja taas purettiin. Mutta nyt kaikki on edennyt jotenkin hurjan nopeasti. Kaikki katot on maalattu, ikkunankarmeista uupuu yksi maalikerros, suurin osa seinistä on maalattu jo sävytetyllä maalilla, kylppäri etenee ja reilun kolmen viikon päästä tulee keittiö.


Tämän kuvan jälkeen katossa oleva sauma on peitetty ja seinät maalattu.





Eteisessä, olohuoneessa ja keittiössä on tämä mulperi sävy. Kuvassa näkyvät kaksi keittiönseinää on maalattu puolikiiltävällä Luja-maalilla, koska se on helppo pitää puhtaana ja vaikka pestä. Keittiön välitilaan ei tule mitään muuta, pelkkä tuo maali. Muilla seinillä on tavallinen puolihimmeä maali.



Tässä pikkumiehen huoneen sävy. Tikkurilan kaiku. Suloisen vaaleansininen. Yhdelle seinälle on harkinnassa tapetti. Seuraavana kuvia kylpyhuoneesta, joka on vielä vaiheessa.









Värit eivät ihan pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa. Seinät on siis laatoitettu. Yhdellä seinällä on vaalea laatta ja muilla seinillä ruskea. Ensi viikolla timpurimme tulee tekemään lattioita. Saumalaastien ja silikonien miettimisessä meni oma hetkensä. Päätimme laittaa seiniin sekä vaaleaan, että ruskeaan laattaan valkoisen saumalaastin. Ja lattiaan ruskean.

Viime kerralla mainitsin pikkuvessasta. Mies päätti purkaa sieltä katon. Hyvä niin, koska katolta löytyi märät villat. Vessanpöntöstä katolle menevä ilmastointiputki oli virheellinen. Se oli kerännyt ajanmittaan kosteuden villoihin. Ei muuta kuin yläpohjaan tutkimaan vahingon laajuus. Villat eivät onneksi olleet märät kuin pieneltä alueelta putken ympäristöstä. Putki on nyt vaihdettu uuteen ja eristetty asianmukaisesti. Märät villat on vaihdettu uusiin ja osa katon puurakenteista uusittu. Samalla myös seinät avattiin, jotta voitiin varmistua siitä ettei kosteus ole sielläkin. Se niistä laajoista kuntotarkastuksista. Puppua sanon minä!



Tästä on taas hyvä jatkaa hommia. Pian alkaa lattioiden asennus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti